Muovien kierrätys on se tärkein tie päästä muovien todelliseen kestävään käyttöön – tehokas kierrätys vähentäisi tarvetta neitseelliselle materiaalin tuotannolle ja käytetyn muovin kerääminen kierrätettäväksi poistaisi suuren osan roskaantumisen lähteistä. Globaalisti on arvioitu, että vasta n 6% muovin raaka-ainetarpeesta on kierrätettyä muovia.
Muovien kierrätyksen tasosta kokonaisuutena (uusiokäytöstä raaka-aineena alkuperäistä vastaavaan käyttöön) on melko heikosti tietoja saatavilla. Tiedämme, että vuonna 2016 järjestäytyneitä kanavia myöden Euroopassa kerättiin muovijätettä n 27 Milj. tonnia. Tästä n 41% käytettiin polttamalla, noin 31% kierrätettiin materiaalina ja n 28% päätyi kaatopaikoille (Plastics Europe). Suomessa jätteenpolton osuus on merkittävästi suurempi, kuin Euroopassa keskimäärin ja kaatopaikoille päätyy paljon vähemmän muovia.
Teoriassa muovit raaka-aineena ovat erittäin helposti kierrätettäviä ja uudelleenkäytettäviä – oikeastaan loputtomasti. Esimerkiksi tehtaassa, joka valmistaa muovilevyjä kaikki hukka ja sekunda on varsin yksinkertaista ”pilkkoa” ja käyttää suoraan uudelleen levynvalmistuksessa. Sama periaate pätee kaikkiaan kestomuovien kierrättämisessä – jos kierrätyksen kautta saadaan tiettyä (tarkasti tunnettua) ja puhdasta muovilaatua takaisin tehtaalle, on sen uudelleenkäyttäminen varsin yksinkertaista (ainakin sekoitettuna neitseelliseen raaka-aineeseen). Kierrätyksen haasteet ovatkin nimenomaan tuon kierrätetyn materiaalin laatu ja puhtaus.
Jos muovi halutaan palauttaa samaan käyttötarkoitukseen, kuin alun perin, niin muovilaadut eivät ole yhdistettävissä yhdeksi ”muoviksi”, vaan laadut tulee kyetä erottelemaan. Muovien kierrättämisen haasteet tulevat eri muovilaatujen keräämisestä, erottelusta ja toisaalta muovien valmistuksessa käytetyistä lisäaineista. Käytännön haasteita ovat: muovilaatuja on monia, yhden muovilaadun kanssa on voitu käyttää erilaisia lisäaineita eri valmistustapojen kanssa, yksi muovituote voi sisältää useita muovilaatuja, jätemuovi voi olla likaista ja puhdistamattomana kierrätykseen sopimatonta, materiaali on kevyttä ja keräilyn sekä kuljetuksen hinnat vaikuttavat kierrätetyn materiaalin hintaan.
Jos muovi halutaan palauttaa samaan käyttötarkoitukseen, kuin alun perin, niin muovilaadut eivät ole yhdistettävissä yhdeksi ”muoviksi”, vaan laadut tulee kyetä erottelemaan
Erottelua voidaan tehdä manuaalisesti tai esim. kellutuksessa erottuvat eri ominaispainon muovilaadut. Yleisesti käytössä olevan (ja myös Fortumin – entinen Ekokem – laitoksella käytössä oleva) infrapunatekniikkaan perustuvan menetelmän avulla eri muovityyppien erottelussa päästään yli 90 % puhtauteen (ongelmallisimpia ovat mustat muovit). Osa muovilaaduista pystytään hyödyntämään vähemmän eroteltuina esimerkiksi rakennusteollisuuden tuotteissa, kuten vaikkapa muovikomposiitteina terasseissa tai aidoissa, mutta yleisesti kierrätyksessä tulisi kyetä tuottamaan neitseellisiä raaka-aineita vastaavia laatuja, jotta käyttö olisi helppoa.
Mutta kyllä nykyisinkin löytyy erittäin hyviä esimerkkejä kierrätysmuovin prosesseista. Tällaisia ovat esim. PET-muovista valmistetut juomapullot, joiden kierrätys Suomessa on hyvin järjestetty (panttijärjestelmällä yli 90% kierrätysaste). Pullot palautuvat, kun siitä saa rahaa takaisin, pullo on valmistettu yhdestä muovilaadusta ja etiketit on helppo pestä pois. Kerätystä pullosta valmistetaan kierrätettyä raaka-ainetta, josta voidaan valmistaa uusia pulloja tai muita tuotteita. On tuossakin tekniikassa haasteitakin – esimerkiksi Suomalainen Pramia Plastic Oy on toinen niistä yrityksistä maailmassa, joka pystyy tekemään kirkkaita pulloja (PET) sataprosenttisesta uusiomuovista. Toinen yritys sijaitsee Kanadassa. Maailmalla valmistetaan paljonkin uusiopulloja puhtaasti kierrätysmateriaalista, mutta ne ovat värillisiä.
Pakkaukset ovat suurin yksittäinen muovien käyttökohde (n. 40% muovien kulutuksesta) ja niistä suurin lohko ovat kuluttajapakkaukset. Pullo-esimerkin kaltaista ajattelua soisi käytettävän enemmänkin – miksipä esim. ruuan muovipakkauksia ei voisi standardoida ja tuoda panttijärjestelmän pariin laajemmaltikin? Yleisesti sanottuna muovipakkausten tehokas kierrättäminen vaatii kierrätysajattelua jo pakkauksen suunnitteluvaiheessa. Siis jo ihan se taho, joka harkitsee jotain joskus pakkaavansa, tulisi miettiä asiaa kierrätettävyyden kannalta, eikä jättää ongelmaa jätteenkäsittelijöille.
Ainakaan toistaiseksi tällainen ajattelu ei ole vallitseva tapa meidän maailmassamme ja tämän toteutuminen mielestäni vaatii viranomaisten (Suomi, EU jne.) säädöksiä, lakeja ja määräyksiä – ehkä myös verotusta? Vastuulliset yritykset ovat jo alkaneet toimia ja erilaisia toimenpiteitä jo syntyy, mutta omasta mielestäni, kokonaisuutta ajatellen, tarvitaan myös niitä meidän vihaamia sääntöjä ja normeja. Minun mielestäni muovi materiaalina ei kokonaisrasituksessa ole sen pahempi rasite luonnolle, kuin teräs, kupari tai vaikkapa paperi, mutta muovien kierrätys laahaa pahasti verrattuna vaikkapa metalleihin – ja tähän on puututtava mahdollisimman tehokkaasti.
Valoa on näkyvissä, sillä Euroopan Komissio julkisti äskettäin tavoitteeksi saada Euroopassa kaikki muovi kierrätyskelpoiseksi vuoteen 2030 mennessä. Komissio myös harkitsee täyskieltoa kertakäyttömuovipakkauksille. Toivon todellakin, että tämä tavoite ei jää vain puheeksi ja strategiapaperiksi, vaan siirtyy standardien ja lakien muodossa todellisuuteen, jotta myös ne tahot, jotka eivät vapaehtoisesti toimi kierrätysajattelun mukaisesti, joutuvat muuttamaan tapojaan.
Kirjoittaja Martti Luhtalalla on yli 10 vuoden kokemus muovien saralta niin jakelu- kuin laiterakennusyrityksistä. Viimeiset vuodet Martti on seurannut muovialan keskustelua liikkeenjohdon konsulttina omassa yrityksessään Haastava Consulting Oy:ssä.